Konsernin liiketoiminta

VisualFinland-Juha-Kalaoja-DJI_0860.jpg

Konsernin omaa liiketoimintaa on sijoitustoiminta, jossa Private Equity -rahastot on merkittävin omaisuusluokka. Muita tärkeitä omaisuusluokkia on listatut osakkeet ja listattujen osakkeiden rahastot, etf tuotteet, hedge fund rahastot, osake- tai bondjohdannaiset.

Yhtiön toiminnan kulmakivi on sijoitustutkimus. Mitään ei tehdä eikä mihinkään ryhdytä tutkimatta. Tieto ja osaaminen ovat yhtiön tärkeimmät työkalut. Toinen kulmakivi on riskien hallinta, jonka toteuttamisessa sijoitusten hajauttaminen on keskeisessä roolissa.

Yhtiön sijoitustoiminta on jatkunut koko yhtiön historian ajan, sen painoarvot ovat vaihdelleet. Kun operatiivisesta toiminnasta on luovuttu, on sijoitustoiminta luonteeltaan pysyvää.

Yhtiöllä on sijoitustoiminnassaan arvoja, jossa vastuullinen sijoittaminen on tärkeä osa Berling Capital Oy:n arvoja. Vastuullisen sijoittamisen normeja pyritään noudattamaan sijoituspäätöksiä tehdessä. Luotamme yrityksenä rahastojen antamiin vastuullisuuslupauksiin.

Private Equity Sijoitustoiminta

Berling Capital Oy (BC) yhtiön P/E sijoitustarina alkaa lähes 40 vuoden takaa, kun alettiin tekemään P/E sijoituksia omilla pääomilla, jona aikana luotiin nykyisen sijoitus toiminnan pääomat. 30 vuoden jälkeen eli vuonna 2014 myytiin kaikki 100 %’sesti tai enemmistö omistetut operatiiviset yhtiöt, joiden henkilökunta määrä oli tuolloin n 700 h. Tehtiin päätös alkaa sijoittamaan P/E rahastoihin.

Ensimmäinen jakso, Early years 2014–2017

Toiminta aloitettiin 2014 syksyllä tutustumalla itsellemme vieraaseen toimialaan PE rahastosijoittamiseen, vaikka PE toiminta oli kovin tuttua, emme tunteneet kansainvälisiä PE rahastotoimijoita. Kiersimme tapaamassa GP’eitä eri maissa, loimme suhteita ja teimme alalle pieniä mutta meille isoja sijoituksia. Kolmena ensimmäisenä vuotta 2014–2016 sijoituksien vuosittainen kpl määrä oli sen verran vähäinen, että luvut eivät ole erillisinä kalenterivuosina käsiteltäviä, vaan kolmea ensimmäistä vuotta kutsutaan yhdeksi vintageksi nimeltään -14, -15, -16. Seuraavana vuonna, nimeltään vintage 2017 uskalsimme lisätä merkintöjen määrää sekä suurentaa merkintöjen kokoa. Merkinnöissä oli ensimmäisinä vuosina myös suomalaisia PE rahastoja ja yleensäkin Euroopan paino oli jatkoa paljon suurempaa. Alla taulukko, joka kuvaa tämän ensimmäisen jakson sijoitusten menestystä.

Toinen jakso, Professional years 2018 – jatkuu

Vuoden 2017 syksyllä päätettiin, että panostamme enemmän toimintaan, palkkasimme toimintaan lisää henkilökuntaa ja lisäsimme tutkimustoimintaa, teimme kaksi P/E sijoitustoiminnan tietokantasopimusta, Preqin ja Pitchbook, joista saatiin tarvittavaa tietoa sijoitusten tekemiseksi. Loppuvuodesta 2017 sijoitusten tekeminen sai ammattimaisen otteen sekä oman PE sijoitusstrategian, jota oli harjoiteltu ja opeteltu edeltävät runsaat kolme vuotta. USA’n paino merkinnöissä nousi 70 %’iin. Panostaminen toimintaan tuotti tulosta, joka näkyy IRR numeroissa verrattuna ensimmäisiin vuosiin. Toteutunut IRR nousi alkuvuosien 16 %’sta 41 %’iin.

Ensimmäisten vuosien volyymipainotettu tuotto oli 16 % ja seuraavien vuosien 41 %. Volyymipainotettu tarkoittaa, että kunkin vuoden rahaston tuoton yhteen laskemisessa on huomioitu, paljonko siihen oli sijoitettu rahaa. Eli alkuvuodet ja pienet rahastot painavat tässä laskelmassa vähemmän. Tässä koko yhtiön historia PE rahastosijoitukset, kaikkien rahastojen yhteenlaskettu tuotto on 31 %

Vuoden 2021 lopussa ollaan tilanteessa, että tehtyjä sijoituksia on 53 eri rahastoon, aktiivisia GP (general partner) yhteyksiä on runsas 50 kpl ja tehtyjen sijoitusten NAV 31.12.2021 on 67 M€. Tehdyt panostukset on havaittu oikeiksi ja Aasian ja muun maailman jättäminen kokonaan pois on osoittautunut onnistuneeksi valinnaksi. PE sijoitustoiminnassa työläästi toteutettava hajauttaminen on ollut yksi korkean tuoton kulmakiviä. PE’n valinta pääsijoitus lajiksi on myös ollut yhtiölle onnistunut. Yhtiö teki v 2021 pelkästään tällä liiketoiminnalla tulosta 20M€, vuosi oli tosin poikkeuksellinen. Kaikkien PE vuosien volyymipainotettu IRR on 31 %. Vertailuna S&P 500 on tuottanut viitenä viime vuotena (2017–2021) yhteensä runsas 100 % eli IRR p.a. on n.16 % ja Eurostoxx 600 samoina vuosina n. 35 % eli IRR p.a. n. 6 % ja näiden kombinaatio samalla US-EUR painolla 70–30 %, joka meillä on nyt PE’ssa on ko. 2 indeksiä tuottaneet em. 5 vuotena IRR 13 % ja meidän PE sijoitukset samoina viitenä vuotena (2017–2021) ovat tuottaneet IRR 34 %. Olemme sijoittajaosakkaana yli 500 yrityksessä, joka on meidän hajautus tässä sijoituslajissa. Suunnitelmassa on rakentaa ajallisesti, maantieteellisesti ja toiminnallisesti hajautettu reilusti yli 100 M€’n P/E rahasto sijoitussalkku.





Confedent International

Confedent International on toiminnassaan professional congress organizer (PCO) eli täyden palvelun kongressipalveluja tarjoava yhtiö, joka on Suomen suurin alallaan. Confedent järjestää kongresseja ja kokouksia kansainvälisille ja kansallisille asiakkailleen Helsingissä ja muualla Suomessa. Yhtiö toimii aktiivisesti kokous-Helsingin markkinoinnissa kansainvälisesti, tämä on yksi yhtiön tärkeitä arvoja. Berling Capital on perustanut yhtiön vuonna 1996 ja se on kasvanut nykyiseen mittaansa yritysostoilla ja orgaanisella kasvulla. Yhtiön järjestämissä kongresseissa on ollut n. 120 000 osallistujaa. Yhtiön liiketoiminta on ollut covid epidemian takia hiljaisella liekillä keväästä 2020. Toiminta on vuoden 2022 aikana uudelleen aktivoitumassa. Yhtiön asiakastyytyväisyystutkimusten tulokset ovat olleet kiitettäviä. Tutustu tarkemmin: Confedent International