Muutama tarina yhtiön omistuksista

 
Espan kuva.jpg

Berling Capitalin GP vuosien aikana toimintakonseptina oli yritysostot, kun taas strategiana oli joko "buy and build" tai "turnaround". Lähtökohtana oli, että yrityksen hankinnat tehtiin kohtuuhintaan, yritykset joko ostettiin hyvin varhaisessa vaiheessa tai yritykset olivat ostohetkellä tappiollisia tai muuten huonossa kunnossa. Varsinkin alussa käytettiin myös vierasta pääomaa. Korkeat tuotot saavutettiin halvan hankintahinnan, vieraan pääoman vipuvaikutuksen ja yritysten kehittämisen ansiosta.

Yhtiöllä on ollut useita merkittäviä enemmistö- ja vähemmistöosuuksia, jotka on myyty osana yhtiön strategiaa. Tämän mukaisesti osuuksista tulee luopua, kun omistaja on antanut oman panoksensa yrityksen kehittämiseen. Private Equity’n kehitysjakso voi kestää vähintään 3–5 vuotta, mutta useimmissa tapauksissa ne kestivät 10 vuotta tai jopa enemmän.

Seuraavassa neljä omistustarinaa:

Kämp Collection Hotels 2004-2019

Kämp Collection Hotels on hotelliyhtiö, joka omistaa Helsingin pääkaupunkiseudulla legendaarisen vuonna 1887 perustetun luksushotelli Kämpin ja yhdeksän muuta hotellia ja niihin liittyvät ravintolat. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2018 vajaa 90 miljoonaa euroa. Kämp Collection Hotelsin historia alkoi vuonna 2004, kun Berling Capital osti Kämp Hotel Oy:n koko osakekannan 100 % Merita Pankilta (nyk. Nordea). Berling Capitalin 10 vuoden omistusaikana hotelli Kämpin ympärille rakennettiin Glo-hotelli ketju neljä hotellia. Lisäksi kuusi itsenäistä ravintolaa käsittävä yhtiö nimettiin Kämp Group Oy:ksi. Tämä yhtiö myytiin Capmanin rahastoille vuonna 2014. Samassa yhteydessä ryhdyttiin vähemmistöosakkaaksi Capmanin kanssa uudelleen nimettyyn Kämp Collection Hotels -yhtiöön. Yhtiöstä rakennettiin viiden vuoden aikana keskeinen pelaaja pääkaupunkiseudun hotelliliiketoiminnassa ostamalla 4 hotellia ja avaamalla yhden kokonaan uuden hotellin, St Georgen, Yrjönkadulle Helsinkiin. Elokuussa 2019 yhtiön, jolla oli tässä vaiheessa 10 hotellia, kaikki osakkeet myytiin norjalaiselle Nordic Choice Hotels -yhtiölle.

Tähän kauppaan päättyi Berling Capitalin 15 vuotta kestänyt matka hotelliliiketoiminnassa operatiivisena toimijana, josta 10 vuotta yritys oli 100 % omistaja ja 5 vuotta vuotta vähemmistöosakkaana pääomasijoittajan kanssa.

Taaleri 2007-2019

Taaleri on finanssiryhmä, jonka emoyhtiö Taaleri Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämälle pörssilistalle. Berling Capital oli yksi Taalerin perustajaosakkaista, kun yhtiö vuonna 2007 aloitti toimintansa. Sampo Group oli myynyt Sampo Pankin Danske Bankille, joka halusi lopettaa Sampo Pankin varainhoitoyksikkö Mandatumin. Mandatumin johto ja henkilökunta muodosti rungon uudesta varainhoitoyhtiöstä, jonka nimeksi tuli Taaleritehdas, joka myöhemmin lyhennettiin muotoon Taaleri ja joka kasvoi merkittäväksi finanssitaloksi. Berling Capital on ollut yhtiön merkittävä vähemmistöomistaja vuoteen 2020 asti.

Ohessa otteita Talouselämä-lehden artikkeleista vuosilta 2008 ja 2013. Klikkaa tästä.

eQ 2006-

Varainhoito yhtiö eQ on syntynyt yhdistymisestä Amanda Capital Oyj kanssa ja on ollut jo yli 20 vuotta listattu yhtiö Helsingin Arvopaperipörssissä. Seuraavassa tärkeät tapahtumat koskien sen syntyä ja muuttumista nykyiseen muotoon:

2000 Amanda Capital perustetaan 2002   Amanda aloittaa pääomasijoitusrahasto liiketoiminnan 2005 Amanda Capital Oyj Helsingin pörssin päälistalle Sampo Oyj pääomistaja 2006   tammikuussa Sampo Oyj luopuu omistuksestaan

Sampo Oyj myy omistamansa noin 45 % Amanda Capital Oyj:n osakkeista ostajina Berling Capital Oy, Umo Capital Oy ja Veikko Laine Oy n. 15% kullekin yhtiölle. Uusien aktiivisten omistajien toimesta yhtiössä käynnistyy kasvun ja uusien liiketoimintojen kausi. Uusia rahastoja perustetaan, asiakas kantaa laajennetaan, organisaatio kasvaa.

2011 maaliskuussa Amanda Capital ja eQ yhdistyvät

Amanda Capitalin yhtiökokous hyväksyy 16.3.2011 yritysjärjestelyn, jossa yhtiö hankki 100 % eQ Asset Management Group Oy:n osakkeista ja muuttaa nimensä eQ Oyj’ ksi. Tässä yhteydessä 2006 pääomistajiksi tulleiden osakkaiden omistus dilutoitui noin kolmanneksella ja ollen tämän jälkeen vajaa 10 %.

Tammikuussa 2006 omistajaksi tulleiden yhtiöiden omistajien toimesta käynnistynyt muutos on johtanut menestyvän varainhoito yhtiön syntyyn. Ko. omistajien omistusosuus on vuosien mittaan pienentynyt ja yhtiöt eivät enää ole merkittäviä osakkeen omistajia. Omistajarekisteri vuodelta 2006 on katsottavissa tästä.

Uneco Juomat 1994-2002

Kun Uneco Juomat perustettiin vuonna 1994, oli alkoholijuomayritykset Suomessa agentuureja, mutta ilmassa oli jo muutoksen merkit. Lainsäädäntö muuttui vuoden 1996 alussa ja agentuurit saivat muuttua maahantuojiksi, ja tässä oli Uneco Juomien tilaisuus. Ensimmäisten yritysten joukossa yhtiö ryhtyi maahantuojaksi ja samanaikaisesti ostettiin noin kymmenen alkoholijuoma-agentuuria, joiden tuotevalikoimat liitettiin osaksi Uneco Juomien tuoteportfoliota. Yhtiö kasvoi lyhyessä ajassa orgaanisesti ja yrityskauppojen avulla Suomen suurimmaksi viinien maahantuojaksi pitäen hallussaan 25 %:n markkinaosuutta vuonna 2002 kaikista Suomeen tuoduista viineistä. Tässä tilanteessa yhtiö teki sopimuksen erään helsinkiläisen tunnetun ja kokeneen pääomasijoitusyhtiön kanssa maan suurimman alkoholijuomateollisuusyhtiön ostamisesta. Berling Capital ja pääomasijoittaja neuvottelivat Altia Oyj’n ostamisesta periaatteella, että kukin, valtio, pääomasijoittaja ja Berlin Capital olisivat kaikki kolmasosan osuudella omistajia. Kauppaneuvottelut olivat suhteellisen mutkattomat ja niissä päästiin kauppakirjojen tekemiseen asti, jonka jälkeen alettiin hankkia kaupalle vaadittavaa eduskunnan lupaa, eli luopumisesta yli 50 % omistuksesta, sopimuksessa valtiolle oli jäämässä 1/3 osa yhtiön osakkeista. Kun tätä lupaa lähdettiin hakemaan, niin ammattiyhdistysliike käynnisti ”Pro Koskenkorva” nimisen liikkeen, joka vastusti valtion enemmistöosuudesta luopumista, sillä seurauksella, että eduskunnasta ei löytynyt enemmistöä päättämään valtion enemmistöosuuden luopumisesta.

Ilmeisesti tästä prosessista syntyi Altia Oyj’n toimivalle johdolle ajatus tehdä sama asia toisinpäin, eli ostaa Uneco Juomat Oy. Neuvottelut tästä käynnistyivät joitakin kuukausia sen jälkeen, kun eduskunta oli hylännyt hakemuksen luopua valtion yhtiön enemmistöstä. Tämän jälkeen yhtiön koko osakekanta myytiin vuonna 2002 valtion kokonaan omistamalle Altia Oyj:lle, joka nyttemmin on Helsinki Nasdaq -pörssissä listattu yhtiö nimeltään Anora Oyj.